maanantai 5. joulukuuta 2016

Pikkujoulutunnelmia


Tässä muutama tunnelmakuva syksyn pikkujouluista. Kiitokset kaikille osallistujille ja ennen kaikkea johtokunnan uusille jäsenille. Tervetuloa mukaan.

Ja sitten kuviin...

Ystävällisen henkilökunnan lisäksi meitä oli vastaanottamassa itse Joulupukki.





Kokousta odotellessa KattoCenterin edustajat esittelivät yritystään ja toimintaansa, Kiitokset heille.




Arpajaispalkintoja oli reilusti. Ei ihme, että arvat menivät kaupaksi. Pääpalkinnot tälle vuodelle olivat lahjoittaneet Sale Metsäpelto sekä KattoCenter.




Sitten vain kaikki herkuttelemaan Einsteinin seisovasta pöydästä.


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

SYYSKOKOUS JA PIKKUJOULUT

Metsäpellon omakotiyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 


Ravintola Einsteinissa Hirsimetsäntie 56 lauantaina 26.11.2016 klo 15.00


Kokouksessa käsitellään sääntöjen 9 pykälän mukaiset asiat. Osallistumalla yhdistyksen kokoukseen ja johtokunnan toimintaan, pystyt vaikuttamaan alueemme asioihin.

Mikäli olet kiinnostunut johtokunnan jäsenyydestä, ota yhteyttä!!!!


Yhdistyksemme pikkujouluja vietetään kokouksen yhteydessä ruokailun ja arpajaisten merkeissä.

Ruokailua varten pyydämme Sinua ilmoittamaan tulostasi viimeistään 23.11 Elli Rauhanlaaksolle puh. 040 7759700, Raili Salmelle puh. 050 4619643 tai yhdistyksen sähköpostiin metsapeltory@gmail.com.

Johtokunta pyytää osallistumaan arpajaispalkintojen hankintaan, esim.LEIVONNAISET, KÄSITYÖT ovat tervetulleita.

Erillinen kokouskutsu vielä jakelussa ennen kokousta.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Ilmalämpöpumpun huoltoillat ja uusi sähköinen palvelu

Energianeuvonnassa tapahtuu taas! Järjestän Energiansäästöviikolla (vk 41) kolme ilmalämpöpumpun huoltoiltaa; Lahdessa 10.10., Kärkölässä 12.10. ja Hollolassa 13.10. Tämän viestin liitteinä on tapahtumien viralliset tiedotteet, joita saa välittää eteenpäin. Kaikissa tilaisuuksissa on vielä paikkoja jäljellä, tervetuloa!

Ilmoittaisin myös uudesta sähköisestä Lahdessa (ja Lappeenrannassa) toimivasta maksuttomasta palvelusta, jonka avulla pääsee vertailemaan omaan asuinkiinteistöönsä erilaisia uusiutuvan energian muotoja. Kiinteistörekisteri- ja karttapohjainen palvelu laskee mm. takaisinmaksuaikoja, ja aurinko- ja geoenergiapotentiaalikarttojen avulla pääsee tarkastelemaan, kuinka suotuisa maaperä tai katto on kyseisille energiantuottomuodoille. Valmiissa versiossa pääsee myös lähettämään tarjouspyyntöjä yrityksille.

Palvelu on nimeltään Energiavalinta ja löytyy täältä: http://energiavalinta.fi/ Jos esim. omakotiyhdistyksillä olisi kiinnostusta palvelun lyhyelle esittelylle (n. 30 min), sellainen olisi mahdollista varata minun kauttani vuoden loppuun asti. Myös Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat valmistautuneet omien asiakastilaisuuksien järjestämiseen Energiavalinta.fi-palveluun esittelyyn liittyen loka-marraskuussa. Energiavalinta on vielä lopullista silausta vaille käyttövalmis, mutta sitä voi hyvin jo testailla beta-versionakin.


Ystävällisin terveisin,

Essi Krans
energianeuvoja
Kuluttajien energianeuvonta Päijät-Hämeessä -hanke

torstai 15. syyskuuta 2016

Betonirakennelmamamysteeri

Suomenkadun loppupäässä  Lehmusreitti-luontopolun varrella, alle 100m Suomenkadusta on kuvassa oleva betonirakennelma.

Jos joku asukkaista tietää, mikä tämä alunperin on tai vaikka tuntee jonkun vanhemmista asukkaista, jolta voi kysellä bunkkerin tarkoitusta, tieto otettaisiin mielihyvin vastaan.

Rakennelma on osa museoviraston tutkimia kohteita,  Yhdistykseltämme on pyydetty apua mysteerin selvittämiseksi.



torstai 8. syyskuuta 2016

Retki Jättikasvien SM-kisoihin Mäntsälään 24.9.2016


Vielä on viimeiset hetket ilmoittautua yhteiselle retkelle hämmästelemään Suomen suurimpia kasviksia Saaren kartanolle lauantaina 24.9.2016. Hyötykasviyhdistys järjestää yhteisen bussikyydin, jolla pääsee mennen tullen. Kotimatkalla teemme pysähdyksen Kotipiiri-tuottajatorille. Retken hinta on 10 e/hlö ja maksu maksetaan bussissa käteisellä. Lähtö klo 11.00 Lahden entiseltä bussiasemalta (Jalkarannantie 2, ei siis uudelta matkakeskukselta!) Retkelle osallistuminen ei edellytä Hyötykasviyhdistyksen jäsenyyttä, joten ystävät ja tuttavatkin mahtuvat vielä mukaan, kun ilmoittaudutte nopeasti!


•       HUOM! Ilmoittautua voi vielä su 11.9. asti sähköpostitse paijathameenhyoty@gmail.com. Saat ilmoittautumisestasi vahvistuksen.

perjantai 26. elokuuta 2016

Penkki Norjankadun päähän

Norjankadulle nousevan kävelytien yläpäähän on saatu penkki, jossa voi hetken vaikka leputtaa jalkojaan rankan mäen jälkeen.   




maanantai 22. elokuuta 2016

Omenat mehuiksi, myös puolukat ja karpalot

Muistutus yhdistyksen omenajyrsimestä sekä mehupuristimesta, mikäli jollain jäsenellämme sattuisi niitä olemaan, ohessa kuvat laitteista.









Mehupuristin   + hedelmäjyrsin                  
14 €/vrk          
Raili Salmi
Ruotsinkatu 35            
p. 050 461 9643


Mölkkykilpailut

Mölkkykisat vietettiin alun ukkoskuurosta huolimatta.

Tällä kerralla Metsäpellon omakotiyhdistyksen naiset veivät voiton, mutta Metsämaa voitti miesten kisan sekä yksilö- että joukkuetasolla.

Mukavata oli. Makkarat ja virvoitusjuomat maistuivat ja pelissä oli olympialaisten tunnelmaa, SIIS HYVÄ FIILIS.

Kiitos kaikille osallistujille, ensi vuonna sitten katsotaan uudet voittajat.


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Mölkkykisat Saunatien kentällä la 20.8. 15.00


Lauantaina 20.8. klo 15.00 alkaen pidetään Metsämaan ja Metsäpellon omakotiyhdistysten väliset mölkkykisat. Ensin verrytellään naisten, miesten ja lastensarjoissa, lopuksi valitsemme joukkueet kummallekin yhdistykselle.

Jotta nälkä ja jano eivät pääse yllättämään, tarjolla on grillimakkaraa ja limomaatia.


Muistakaa reenata ahkerasti ja sitten mukaan kilpailemaan ja kannustamaan, jotta tänä vuonna saadaan voitto Metsäpellon yhdistykselle!

torstai 2. kesäkuuta 2016

Pihakirppispisteet

Tässä ilmoitetut kirppispisteet, mutta mukaan mahtuu vielä:


Suomenkatu 1: vaatteita, tavaraa, kahvia, munkkia

Suomenkatu 16

Ruotsinkadun-Suomenkadun risteys

Ruotsinkatu 13

Ruotsinkatu 29

Ruotsinkatu 35

Ruotsinkatu 48

Ruotsinkatu 53

Kuokkamaantie 18

SALE Metsäpellon parkkipaikka

Metsäpellontie 21

Saunatie 27, useita myyjiä

TERVETULOA TUTUSTUMAAN MYYNTIPISTEISIIN!

Katukirppistapahtuma

Tässä ilmoitetut kirppispisteet, mutta mukaan mahtuu vielä:


Suomenkatu 1: vaatteita, tavaraa, kahvia, munkkia

Ruotsinkadun-Suomenkadun risteys

Ruotsinkatu 13

Ruotsinkatu 29

Ruotsinkatu 35

Ruotsinkatu 48

Ruotsinkatu 53

Kuokkamaantie 18

SALE Metsäpellon parkkipaikka

Metsäpellontie 21

Saunatie 27, useita myyjiä

TERVETULOA TUTUSTUMAAN MYYNTIPISTEISIIN!










tiistai 17. toukokuuta 2016

Lampaat

Lampaita on tulossa tälle kesälle ainakin Ruotsinkadun ja Kivimaan koulun väliselle alueelle.

Mikäli pystyt avustamaan aitojen kunnostuksessa, otathan yhteyttä.

KATUKIRPPISPÄIVÄ sunnuntai 5.6.

Katukirppis pidetään tänä vuonna sunnuntaina 5.6 klo 10.00 alkaen. Jokainen halukas voi pitää myyntipisteensä omassa pihassaan  tai vaihtoehtoisesti pystyttää pöytänsä Suomenkadun ja Ruotsinkadun risteykseen, Metsäpellontien ja Saunatien kulmaan tai SALE Metsäpellon parkkipaikalle.

Yhdistys mainostaa katukirppistä Etelä-Suomen sanomissa. Ilmoittakaa osallistumisenne 30.5. mennessä yhdistyksen sähköpostiin tai puhelimitse 050 4619643 Salmi, niin tiedämme etukäteen osallistujien määrän ja myyntipisteiden sijainnin  mainostusta varten.


Näkyvyydenlisäämiseksi yhdistys toivoo kaikkien jakavan tietoa tapahtumasta Facebookissa ym. netissä

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Metalli-ja elektroniikkaromun keräys lauantaina 14.5.

Metalli- ja elektroniikkaromun keräys on  

lauantaina 14.5. klo 9.00 - 12.00

Toinen lava on Saunatien ja Metsäpellontien risteyksessä ja toinen Suomen- ja Ruotsinkatujen risteyksessä. Romua ei saa tuoda etukäteen, vaan ainoastaan ”aukioloaikana”!!!

Roskalavoille saa tuoda metalliromua sekä elektroniikkaromua, jolle on molemmilla lavoilla oma häkki.  HUOM! EI ONGELMA2JÄTTEITÄ (öljyä, liuottimia, akkuja tms), joten koneista on poistettava öljyt ja polttoaineet.

Talkooväkeä tarvitaan auttamaan raskaiden romujen nostelemisessa lavalle. Talkookahvit ja ”simat” keräyksen jälkeen Ruotsinkatu 35

torstai 31. maaliskuuta 2016

KYLPYLÄRETKI AULANGOLLE LAUANTAINA 9.4


Aulangon kylpyläretki lauantaina 9.4.  on nyt varmistunut. Lähtö klo 9.00 Sale Metsäpellon edestä, paluu noin klo 16.00. Yhdistys maksaa kuljetuksen, kylpylän jokainen maksaa itse paikan päällä.

RYHMÄHINNOITTELUN MUKAAN LIPUT VIELÄKIN EDULLISEMMIN

Aikuinen á 12,- €
Lapset 4-14 vuotta 7,- €

                       

Sitovat ilmoittautumiset yhdistyksen sähköpostiin, 0504619643 Raili tai 0407759700 Elli 4.4. mennessä

lauantai 26. maaliskuuta 2016

PIHAPIIRIMESSUT 22-24.4. Lahden messukeskus


Pihapiirimessujen liput noudettavissa 20-22.5. niitä varanneille

t. Raili

Viimevuotiseen tapaan yhdistys ostaa ryhmälippuja Lahden pihapiirimessuille ja niitä myydään jäsenille max 2 kpl/talous á 5,00 €, lisätietoja

                        http://www.lahdenmessut.fi/fi/tapahtuma/pihapiiri


Mikäli haluat ostaa lippuja, niin ilmoitathan 19.4. mennessä yhdistyksen sähköpostiin, 0504619643 Raili tai 0407759700.

KEVÄTKOKOUS

Kevätkokous pidetään

torstaina 14.4. klo 18.00 Metsäpellon srk-keskus, Pirttisalissa

Käsitellään sääntömääräiset asiat.                                 


Kahvitarjoilu, tervetuloa mukaan!

KYLPYLÄRETKI AULANGOLLE LAUANTAINA 9.4.

Yhdistys järjestää kylpyläretken Aulangolle lauantaina 9.4. lähtö klo 9.00 paluu noin klo 16.00. Yhdistys maksaa kuljetuksen.

Hinnat YkkösBonus- ja K-Plussa-korteilla / ilman korttia:                        

Aikuinen 16 € / 18 €
Lapsi 4-14 vuotta 11 € / 13 €
Opiskelija / eläkeläinen 9 €
Perhelippu 2 aikuista ja 2-3 lasta 47 € / 52 €


Sitovat ilmoittautumiset yhdistyksen sähköpostiin, 0504619643 Raili tai 0407759700 Elli 4.4. mennessä. Ryhmän koko tulee olla noin 20 henkilöä, jotta retki toteutuu.


Talvitapahtuman tulokset ja kuvat

Aurinkoinen päivä helli talvitapahtumaan osallistuneita. Hiitokilpailut saatiin järjestettyä kolmen hiihtäjän voimin, mutta jännitystä oli silti ilmassa

Tulokset:

I       Anssi Lehtinen
II      Jimi Lehtinen
III    Jonna Rauhanlaakso



Saappaanheiton voitti Metsämaan joukkue, mutta saimme kuitenkin yhdistyksellemme kaksi hopeasijaa. Pitäisi hieman harjoitella lajia

Naisten sarja:

I      Tuula Peltola, Metsämaa
II     Eija Yrjölä, Metsäpelto
III    Terttu Tmonen Metsämaa

Miesten sarja

I      Jani Romo, Metsämaa
II    Juha Mälkönen, Metsäpelto
III   Anssi Lehtinen, Metsämaa

Niinhän asia kuitenkin on, että osallistuminen on tärkeintä. Kilpailun jälkeen sitten maistuikin grillimakkarat sekä nokipannukahvi.



Kiitos kaikille osallistujille! Lisää kuvia kuvagalleriassa.

maanantai 1. helmikuuta 2016

TUTUSTUMINEN JANUS-AREENAAN

Yhdistyksemme jäsenillä on nyt mahdollisuus tutustua  Lahden Tennis- ja Squashkeskus Oy:n JANUS-AREENAAN Heinlammintie 64. 


Vierailu järjestetään maanantaina 7.3. klo 18.00.  Ilmoittautumiset viimeistään torstaina 3.2. yhdistyksen sähköpostiin, 0504619643 Raili tai 0407759700 Elli

perjantai 29. tammikuuta 2016

Talvitapahtuma

Metsäpellon ja Metsämaan omakotiyhdistysten yhteinen talvitapahtuma pidetään


              Sunnuntaina 13.3. alkaen klo 12.00 Saunatien kentällä


Ohjelmassa hiihtokilpailut, mikäli sää sallii, saappaanheittoa ym. Nuotiolla paistamme makkaraa ja juomme nokipannukahvia. Lisäksi tarjolla mehua.

Tervetuloa ulkoilemaan ja nauttimaan sekä säästä että seurasta!

Johtokunta